Mari Kytömaa

Hieroja/
Urheiluhieroja

Esittely

Elämä on elämistä varten! Se on sellainen motto mikä sai ja saa minut liikkeelle. Jätin päivätyöni sairaanhoitajana syksyllä 2019 hypäten suoraan yrittäjäksi. 

Tänä päivänä tilanne on se, että saan toteuttaa itseäni täysin omilla ehdoillani ja tekemällä juuri sitä mitä rakastan tehdä ja luoda. Teen klassista hierontaa omilla pikkutwisteilläni ja  kuivakuppausta. Opiskelen tunnevyöhyketerapiaa, mikä on lievästi sanottuna räjäyttänyt maailmankuvani siitä, mitä me ihmiset olemme ja miten voimme oireita tulkita ja kuinka voimme niitä hoitaa. 

Lisäksi opiskelen LifeCoachiksi Valmentamolla ja tämä tulee olemaan rakkaustyöni, sillä kenenkään ei tulisi jäädä painimaan yksin omien isoilta tai pieniltä tuntuvien haasteiden kanssa – niihin löytyy aina ratkaisu ihmisestä itsestään ja siinä kohtaa lifecoachilla on täydellinen paikkansa!  

Lisäksi minä olen henkisen elämäntyylin vahva suunnannäyttäjä – tässä minulla työkaluna VortexHealingR Jumalallisen hoitotietoisuuden, Merlinin, energiatyökalu. Koska uskomukset pitävät meitä ihmismieltä kiinni vanhassa, tutussa ja turvallisessa. 

Koulutukset ja kurssit

Ylioppilas 2008
Urheiluhieroja & klassinen hieroja 2010
Sairaanhoitaja 2015
Tunnevyöhyketerapia 2019-
LifeCoaching 2020-
Verikuppaus 2020

Hieronnan hyödyt?

Hinnasto

Milloin hierontaan ei voi tulla?

"Ihanan taitavat kädet löytämään juuri ne oikeat kohdat, mistä saa helpotusta" Nainen, 30v. "Kolmen pienen lapsen äitinä aika on tiukilla ja itseen ei tule panostettua juurikaan. Ihan paras investointi on hieronta Mari tulee kotiin hieromaan, eikä tarvitse keksiä, minne lapset laittaa hieronnan ajaksi. Mari kuuntelee asiakasta, eikä todellakaan tarvitse pelätä, että hän runnoo kipeitä lihaksia liian lujaa. Pikkuhiljaa vuosikausien jumit on ruvennut hellittämään ja elämänlaatu on parantunut huomattavasti!"

“Ai miksi minä valitsen Marin aina uudestaan? No siksi, että Marin hieronnan jälkeen olo on hyvinvoiva, rentoutunut ja ennen kaikkea kokonaisempi. Yleensä hieronnan alussa tulee rupateltua niitä näitä, mutta pian huomaa hiljentyneensä, unohtaneensa missä on ja kenen kanssa, sillä keskittyminen onkin huomaamatta kääntynyt käsittelyn aikana täysin omaan kehoon ja sen tuntemuksiin. Mä oon saanu apua niin paljon muuhunkin kuin "vain jumittaviin hartioihin", niitä toki vähättelemättä. Keho ja mieli taitaa vaan olla enemmän käsi kädessä kuin arjessa tulee ajatelleeksi. Mari kehittää itseään hyvinvointipalvelujen tarjoajana koko ajan ja tunnevyöhyketerapia/kuivakuppaus osaaminen oli mieletön lisä palveluvalikoimaan! Mari kohtaa asiakkaansa sellaisena kuin he ovat ja asiakkaana on helppoa ja mikä itselleni on tärkeintä, vaivatonta olla. Näistä monista syistä johtuen, minä valitsen Marin jatkossakin. : )”

Palvelut

Klassinen hieronta ja kuivakuppaus

Klassinen hieronta – Perinteistä hierontaa, omalla tyylilläni. Tykkään yhdistellä erilaisia käsittelyitä ja hoitavia öljyjä. Triggerpistetyöskentely on myös vahvuuteni ja se usein vapauttaa ja helpottaa epämääräisiä kiputiloja. Teen hieronnat kotikäynteinä, mikä helpottaa Sinun arkeasi.

Käytän kuivakuppausvälineitä täsmäiskuna joihinkin kireyksiin, joihin klassinen hieronta ja triggerpistekäsittely ei tehoa. Kuivakuppauksessa käytän silikonisia kuppausvälineitä. Kuivakuppaus venyttää alipaineen avulla kudoksia pienestä kohdasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Life Coaching

 

Tuntuuko elämä oikkuilevalta? Tuntuuko että suoritat töissä ja sen jälkeen lähdet suorittamaan kotiarkea?

Oivalla itse itsesi ohjelmoimaan uusia suuntia elämällesi. Unelmat ovat lempiasiani ja saan myös sinut unelmoimaan. Isosti.

Ja saan sinut vielä tekemään asioita unelmiesi eteen!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuppaus

Kuppaus (tulossa syksyllä 2020!) – Ihkaoikeaa verikuppausta yhdistettynä hierontaan ja saunaan. Kuppaus on vanha kansanperinne, mitä haluan ylläpitää. Kuppauksessa ”paha veri” vapautetaan. Pahan veren mukana lähetetään pois ihmisolennosta sellaisia taakkoja, mitä ei tarvitse enää mukana kantaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tunnevyöhyketerapia

Tunnevyöhyketerapia yhdistää kehon ja mielen. Rentoutumiseen ja tunnelukkojen hoitamiseen soveltuvassa käsittelyssä käsitellään koko kehoa. Oireiden hoitoa kehollisesti. Lisäksi hoidettaessa lukkoja auki voidaan käyttää magneetteja sekä korvakuulia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Urheiluhieronta

Tällä hetkellä otan vastaan urheilijoita, joiden uratavoitteet ovat selvillä. Helpota lihashuoltoa kotona urheilun jälkeen, ennen urheilua tai hoitaaksesi jotain tiettyä kireystilaa kehossasi, mikä estää täysien liikeratojen ja sitä kautta täyden liikkuvuuden urheilutilanteessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ota yhteyttä

1 + 2 =

Aukioloajat

Pieksämäki

Keskiviikkoisin
klo 8.30 – 17.00

Yhteystiedot

Puhelin

040 846 1072

e-mail
hierontakytomaa@gmail.com